Tervetuloa, olet varannut ajan fysioterapiaan. Kaikkien viihtyvyyden lisäämiseksi, vahinkojen välttämiseksi sekä tartuntojen minimoimiseksi huomioithan seuraavat asiat asioidessasi Heartraiders toimitilalla.
- Olethan ajoissa, aikataulut ovat yleensä melko tiukkoja.
- Lenkitä koirasi hyvin ennen tuloa.
- Vahingon sattuessa siivoathan koirasi jätökset. Alapihan puissa roikkuu pusseja vahinkojen varalta.
- Juoksuisen nartun saa tuoda fysioterapiaan. Huolehdithan että koiralla on piha-alueella juoksuhousut jalassa ja varaat esim. pyyhkeen koiran alustaksi.
- Yläpihan puiden ja aitojen merkkailua on vältettävä sillä tästä kehittyy ikävä kierre, piha toimii myös lasten leikkipaikkana.
- Odotathan vuoroasi alapihalla. Osa koirista hermostuu ja rentoutuminen vaikeutuu mikäli ääniä kuuluu hyvin läheltä.
- Pidäthän koirasi kytkettynä piha-alueella. Omia koiriamme saattaa olla ulkoilemassa esim. takapihalla.
- Piha-alueen ulkohäkissä majailee usein joko omia tai hoitokoiria. Häkissä olevien koirien stressin minimoimiseksi annathan heille rauhan.
Mikäli koirasi sairastuu vatsatautiin, kennelyskään tai muuhun mahdollisesti tarttuvaan tautiin niin olethan ystävällinen ja perut aikasi mahdollisimman pian.
Huomioithan myös esim. kennelyskän varoajat (14vrk).
Ohjeita noudattamalla takaamme kaikille viihtyisän käynnin ja pidämme koiramme terveinä.
TERVETULOA!