Koiria ihmisläheiseen työhön
Koulutuksessa olevat koirat kasvavat osana perhettämme ja ovat kotona aivan tavallisia lemmikkejä. Erillisten treenihetkien lisäksi, koirat kulkevat mukanani lähes kaikkialla. Sosiaalistaminen tapahtuu luonnollisesti mutta harkitusti. Muutamalla vahvalla perustaidolla on liikkuminen kaupungissa, tapahtumissa ja kauppakeskuksissa helppoa ja sujuvaa heti pennusta alkaen. Koulutuksellisesti tärkeimpiä asioita on muokata ympäristöä, ennakoida ja siten tavoitella vain toivottujen käytösten esiintymistä. Ohjata koira onnistumaan.
Koirat sisäistävät helposti eron ”työn” ja vapaa-ajan välillä. Hallinnan kannalta on tärkeää että koira mieltää olevansa töissä, ja osaa ennakoida mitä siltä silloin odotetaan. Vastaavasti selkeä vapaa-aika auttaa palautumaan ja pitää mielen virkeänä.
Pentulaatikosta valintaa tehdessä, on tiedettävä millaisia ominaisuuksia tuleva työtehtävä koiralta edellyttää. Pennun valinta on aina valistunut arvaus ja ripaus onneakin tarvitaan.
Hyötykoirien koulutus aloitetaan heti luovutusikäisenä ja työelämään koirat siirtyvät tavallisesti noin 2- vuoden ikäisinä.

Minulta voi kysyä alkukoulutettua koiraa työpariksi kuntoutus- tai kasvatustyöhön tai peruskoulutettua tukikoiraa. Koulutuksessa olevat koirat ovat labradorinnoutajia ja koirien määrä vaihtelee. Painotan vahvasti koiran ja tulevan omistajan yhteensopivuutta, näin pääsemme molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun.

Autan myös mikäli tavoitteenasi on kouluttaa omasta koirastasi itsellesi arjen apulainen tai kaipaat neuvoja tai näkemystä koirasi soveltuvuudesta hyötykoiraksi.
Koulutuksessa olevia koiria
Avustajakoirat on hyväksytty lääkinnällisiksi apuvälineiksi. Tämä tarkoittaa että hyvinvointialueet myöntävät näitä arjen apulaisia, ja hakuprosessi aloitetaan oman hyvinvointialueen apuvälinekeskuksesta. Mikäli hakijalle myönnetään avustajakoira, saattaa se olla minulla asunut, rakkaudella ja ammattitaidolla kasvatettu ja koulutettu super yksilö <3

Myy
BH Lumme, narttu
Syntynyt 27.2.22
A/A, 0/0, LTV 0 ja LTE hyväksytty

Nooni
BH, NOU1
Bright Eyes Jelppitassun Anna Mun Auttaa, narttu
Syntynyt 17.12.21
B/B, 0/0, LTV 0 ja LTE hyväksytty

Loki
NOU1
Terikei Musta Kuu, uros
Syntynyt 13.10.23
A/B, 0/0, LTV 3

Helmi
Wildfayś At Your Service, narttu
NOU1
Syntynyt 19.12.23
B/B, 0/0, LTV 0
Paavo
Greedy
uros
Syntynyt 17.12.24

Lily
Smurflily
narttu
Syntynyt 17.12.24

Aatos
Snappy
uros
Syntynyt 17.12.24

Iines
Stormy
narttu
Syntynyt 17.12.24

Kouluttamiani koiria

Huikee
BH Wildfayś Love Song, narttu
Syntynyt 16.3.20
Avustajakoirakoulutus

Bianca
Avustajakoirakoulutus

Poppis
Alkukoulutus

Elli
Avustajakoirakoulutus

Vinha
Alkukoulutus, siirtyi lemmikiksi

Baloo
Siirtyi Kasvatus- ja kuntoutuskoiraksi

Lume
Alkukoulutus, siirtyi lemmikiksi
Minulta voit kysellä alku- tai peruskoulutettua
koiraa ihmisläheiseen työhön.
Päivitetään yhdessä aputassu tarpeenne!