
Sanonta ”olet mitä syöt” pätee myös koiralla
Liha- vai sekasyöjä?
Niin surullista kuin se onkin, niin tuntuu että vähemmistössä on enää koirat jotka voivat syödä mitä vain. Keskustelupalstat täyttyvät kysymyksillä ravinnosta suolisto- ja iho-oireisille, närästäville ja hiiva- ongelmaisille.
Ongelma on toki periytyvä, mutta osasyynsä lienee myös sillä että lihansyöjästä on tehty sekasyöjä sekä koirien inaktiivisuus. Osa koirista sietää viljoja, osa pitkään kuivamuonaa syöneistä jopa tarvitsee niitä, ruuansulatus ei enää mukaudu tehokkaaseen rasvanpolttoon. Tästä huolimatta koiran suolisto on edelleen lyhyt lihansyöjän suolisto ja hampaat ja leuat karnivorelle tyypilliset. Se että kyläkoirat kelpuuttivat paremman puutteessa tunkiolta kaiken vähänkin syömäkelpoisen, ei tee mielestäni koirasta sekasyöjää.
Ruoka-aine ”yliherkkyyden” tavallisia oireita ovat korvatulehdukset, vuotavat silmät, likaisen tuntuinen turkki, virtsakiteet, furunkoloosi ja suolisto-ongelmat. Kuinka usein näitä ongelmia purettaessa pohditaan koiran aktiivisuustasoa? Koira on luoto liikkumaan ja suoliston toiminnan tulee vuorotella lihaksiston kanssa, sohvaperunalla näin ei tapahdu.
Ruokintaan liittyviä muita ongelmia ovat mm. liiallinen energiansaanti ja ravinnon koostumus ja laatu. Tämä voi näkyä ulosteiden määrässä ja koostumuksessa sekä ilmavaivoina.
Oikeanlaisella ravinnolla koiran turkki kiiltää eikä koirasta jää sormiin likaa silittäessä. Korvat pysyvät puhtaina eivätkä haise, silmät eivät vuoda, anaalit eivät vaivaa ja immunivaste toimii. Koira jaksaa harjoitella ja tapahtuu fyysistä kehitystä. Etenkin ikääntyvien ja pentujen kohdalla on koostumukseltaan oikeanlainen ja hyvänlaatuinen ravinto tärkeää.

Voin auttaa sinua:
- Koiran ruokinnan koostamisessa haluamasi ruokintamallin mukaiseksi
- Koiran valmennuskauden vaihteluiden huomioimisessa ravinnonsaannissa
- Koiran nykyisen ruokavalion koostumuksen analysoimisessa
- Kuivamuonan valinnassa
- Eliminaatiodietin koostamisessa
Ravitsemusalan osaamistani olen kerryttänyt vuosien varrella sieltä sun täältä. Aloitin ihmisistä suorittamalla ravitsemustieteen perusopintojen kanditason opintokokonaisuuden, ja muutenkin tuli perehdyttyä ravitsemukseen laajasti oman silloisen harrastukseni ja ammattini myötä. Koiran ravitsemuksesta on tietoa karttunut jokaisen ammatti- ja näyttötutkinnon valmistavissa koulutuksissa, Helsingin Yliopiston Dogrisk seminaareista ja mm. Riitta Kempen ja Jakke Lehtosen luennoilta tai koulutuksista.
Tällä hetkellä suoritan Koiran ruokinta-asiantuntija opintoja Ylä-Savon ammattiopistossa. Nämä opinnot ovat ainoat opetushallituksen hyväksymät ravinto-opinnot.
Omat koirani olen syöttänyt lihalla jo liki 20 vuotta enkä näe palaavani prosessoituun ruokaan, kokemukseni tuoreruokinnasta on niin hyvät. Liharuokinta vaatii osaamista, tietoa ja hieman enemmän vaivannäköä, vaikeaa se ei ole.
Palvelut
Ravintoanalyysi ja ruokintasuunnitelma (150,00€)
Ruokintasuunnitelma mahdollisen ongelman korjaamiseksi tai puhtaasti ruokintamallin muutos. Käytännönläheinen makro- ja mikroravintoaineiden saantisuositusten mukainen ruokintasuunnitelma päivä- ja viikkotasolle. Hinta sisältää nykyisen ruokavalion analysoinnin, noin 2kk seurannan ja mahdolliset 2kk aikajaksolla esiintyvät muutostarpeet.
Palveluesimerkkejä:
- Eliminaatiodietin koostaminen
- Kuivamuonasta liharuokintaan siirtyminen
- Pennun/seniorin ruokinta
- Ruokinta erilaisten oireiden lievittämiseksi
- Laihdutusruokavalio
Ravintoneuvonta n. 30 min (50,00€)
Yleistasoinen konsultaatio puhelimitse, apua yksinkertaisempiin asioihin kuten kuivamuonan, lisäravinteiden tai lihalaatujen valintaan, tai tarkistuslaskenta nykyisen ruokavalion koostumuksesta.
Hinnat sisältävät alv 25,5%.
Ota yhteyttä sähköpostitse ja kerro kummasta palvelusta olet kiinnostunut. Valitessasi ruokintasuunnitelman saat paluupostina esitietolomakkeen. Täytä lomake huolellisesti, näin saan mahdollisimman kattavan kuvan koirasi tilanteesta, mahdollisista oireista, diagnooseista ja toiveistasi. Perehdyttyäni taustatietoihin saat ensin nykyiseen ruokavalion ravintoanalyysin ja selvityksen mahdollisista muutostarpeista. Koostan ruokavaliovaihtoehdot näiden tietojen pohjalta.
Ota yhteyttä fysioterapianina@gmail.com